Ensinnäkin haluan kiittää sitä sankaria, joka oksensi viime viikonloppua oveemme. Hieno suoritus, pääsit melkein pihalle asti! Yksittäisistä tapahtumista haluan myös mainita, että miesten vessassa oli jälleen vesivahinko lähellä; tällä kertaa joku oman elämänsä Aku Ankka oli jättänyt hanan päälle tuntemattoman pitkäksi ajaksi, kunnes eräs ihana asiakas sulki sen oman vessareissunsa yhteydessä. Muistoksi tapahtuneesta vessan lattialle jäi n. 10cm kerros vettä. Kiitos tästä!

 

 

Tällä kertaa voisin puhua hiukan baaripukeutumisesta. Henkilökohtaisesti en näe syytä pukeutua työpaikkani tasoiseen peruskapakkaan normaalia, siistiä vaatetusta hienommin tai sen enempää huonomminkaan - olemmehan kuitenkin julkisella paikalla, mutta emme niin sanotusti juhlimassa toisin kuin edesmenneen Onnelan asiakkaat varmasti melkein poikkeuksetta ovat. Kaikesta huolimatta työpaikallani käy asiakkaita laidasta laitaan; on perustaviksia, rokkareita, "erilaisia nuoria", viimeisen päälle pyntättyjä herroja/leidejä, polttarikansaa ja olenpas jopa päässyt todistamaan muutamia sukuelinvilautuksiakin! Ja tähän sekametelisoppaan toki mahtuu niin ihastusta kuin huviakin aiheuttaneita asuvalintoja, joista kuvailen nyt pari ensimmäisenä mieleeni tulevaa. Jos joku teistä tunnistaa kuvauksesta itsenne, älkää loukkaantuko - minusta jokainen saa pukeutua kuten haluaa, mutta valitettavasti nämä persoonallisimmat tapaukset vain ovat syöpyneet verkkokalvoilleni. Tässä tulee:

 

 

Prinsessa, kirjaimellisesti. Vaaleanpunainen iltapuku/mekko/prom dress/mikä lienee viritelmä, vaaleat piiiiiitkät kiharat, pakkelia enemmän kuin Tikkurilan maalimainoksessa ja kyseessä oli ainakin minun silmissäni normaali viikonloppuilta. Jostain syystä tämä neitokainen ei viihtynyt asiakkaanamme kauaa, mikäköhän mahtoi olla syynä.

 

 

Hippi. Tämä pitkät mustat hiukset kasvattanut (tai hienon peruukin hankkinut) herrasmies oli pukeutunut Jamaican väreissä olevaan jättisuureen paitaan, hänellä oli kaulassaan melkein pääni kokoinen rauhanmerkillä varustettu kaulakoru ja enmuistanytmikä-soitin, jota hän iloisesti soitteli kohtuullisen pitkän reissunsa aikana. Pikkulinnut kertoivat, että kyseessä oli polttarit, mutta henkilökohtaisesti en ihmettelisi, vaikka tyyppi pukeutuisi normaalinakin arkena samalla tavalla - ottaen huomioon, missä kaupunginosassa oleskelemme.

 

 

Yksi sana: rautaa/iron (not Maiden, but Iron)/järn/eisen eisen/etc. Jos olisin etsinyt käsiini hevosenkengän muotoisen magneetin, tyyppi olisi lentänyt sekunnin sadasosassa luokseni. Hänellä oli rautaa täynnä olevat maihinnousukengät, niittejä takissa enemmän kuin minulla hiuksia päässä, naama täynnä lävistyksiä, ranteissa (ja niistä ylöspäin) rautaisia koruja noin 15cm paksuudelta ja mikä parasta - tyyppi painoi ulkopuolisen silmin ehkä n. 50 kiloa. Mietinpä vaan, millaiset lihakset kaiken sen metallin alla oli, että asiakas jaksoi pitää sitä kaikkea yllään. Minä olisin jo lentänyt selälleni ja monesti, jos seisoisin edes paikallani saati sitten astuisin askeltakaan. Rispektit tyylistä, kannoit itsesi todella hienosti.

 

 

Ja korostan vielä, että tämä kaikki on vain jäävuoren huippu. Hienoja asuvalintoja näkee kyseisillä seuduilla päivittäin - minkä jotkut teistä ehkä jo tietävätkin. Onko kukaan lukijoistani törmännyt mihinkään ikimuistoiseen ohikulkijaan/baariseuraan/kaveriinsa pukeutuneena oudosti? Saa kertoa, rakastan mielikuvia.

 

 

Viime viikonloppuna päälläni oli muuten kohtuullisen avokaulainen toppiviritelmä, ja tällä(kin) kertaa totesin sen todella epäkäytännölliseksi ratkaisuksi. Suomen ilmasto on varsinkin viime aikoina ollut yllättävän lämmin, ja työpaikallani todella huono ilmanvaihto, joten yritän pääsääntöisesti pukeutua sivistyneesti, mutta kuitenkin mahdollisimman viileästi. Kuitenkaan yhdistelmä tissit + ihmispaljous ei olekaan ihan niin kiva juttu; tyhjiä laseja kerätessäni tunsin itseni suoranaiseksi leksauttajaksi (HOX! Niille, jotka eivät tiedä, kuka tai mikä on leksauttaja: termi tarkoittaa nais- tai miespuolista henkilöä, joka tyydytystä saadakseen hieroo omia sukukalleuksiaan tmv. vaivihkaa muihin ihmisiin aiheuttaen täten toiselle osapuolelle hyvin kiusallisen olotilan - opin tämän muuten Radio Rockin Korporaatiosta kuluneella viikolla), kun puikkelehdin täysien pöytien ympärillä tunkemalla etumustani toisten nenän eteen tai hipaisten tytöilläni varmasti puolia ravintolan asiakkaista jonnekin päin kehoa. Note to self: pukeudu jatkossa ruuhkaisina iltoina pilkkihaalariin.

Niin sitä tuli taas perjantai lusittua töissä - osanottoni niille, joilla sama tehtävä on  vuorossa tänään tuoreiden ylioppilaiden (tai "ylioppilaiden") kaitsijana. Onnea vaan minunkin puolestani kaikille valmistuneille, muistakaa käyttäytyä loppuillastakin ihmisiksi!

Tällä kertaa päätin paneutua useimmin kuultuihin iskurepliikkeihin. Ravintolahan on tunnetusti paras paikka löytää seuraa niin yhdeksi illaksi kuin vähän pidemmäksikin aikaa, ja mikähän sitä parempi tapa aloittaa keskustelu tuntemattoman kanssa kuin jokin kuolematon iskurepliikki, joka saa vastapuolen kihertämään naurusta tai ihastuksesta. Valitettavasti ainakaan minua ei monikaan usein käytetty keskustelun avaus edes hymyilytä - etenkään, jos kuulen niitä saman illan aikana useita, sanojan promillemäärä hipoo jo älykkyysosamäärää ja satun olemaan vielä töissä. Hyvä yritys kuitenkin, kiitos vain huomiosta. Henkilökohtaisesti en vain nauti limaisen humalaisen kuolauksen kohteena olemisesta, jos haluan keskittyä työntekoon - tai välttämättä muutenkaan. Ihan muuten vaan juttelemaan suostun kyllä erittäin mielelläni ja räpätänkin usein asiakkaiden kanssa pitkiäkin toveja, jos vain suinkaan ehdin.

Luettelen tässä nyt sarjassamme parhaita (ja kuluneimpia) iskurepliikkejä kuultuna mistäs muualtakaan kuin tiskin takaa. Ottakaa opiksenne ja vaikkapa jonakin kauniina kesäpäivän iltana kokeilkaa itsekin - tai sitten älkää.

1. "Käytsä usein täällä?"

- No mitäpä luulet, olen täällä töissä.

2. "Kossuvissy ja sun numero, kiitos."

- 5 euroa ja numeroni ei valitettavasti ole myynnissä.

3. "Onks sulla poikaystävää?"

- Tähän ei ole kuin yksi vastaus, oli tilanne todellisuudessa mikä tahansa: on.

4. "Sulla on tosi nätit silmät."

- Kiitos, ne vaan sijaitsevat noin kolmekymmentä senttiä korkeammalla kuin minne katsot.

Ja paras viimeisenä (kiitos vain vakioasiakkaalleni herra Mandariinille illan nauruista):

5. "Kivat kengät, haluisin nähdä ne eteiseni lattialla."

- ...?!? Olen sanaton.

Ihan oikeasti kaverit, se mimmi/jätkä lähtee varmasti todennäköisemmin mukaan, jos käytätte mitä tahansa muuta lainia kuin juuri mainitsemiani tai niitä muita kahtasataa eniten kulutettua kliseetä. Vielä todennäköisemmän huomion saat, jos vähän pienemmässä pierussa menet juttelemaan vastapuolelle alkuun ihan niitä näitä etkä mene heti asiaan. Tuliko yllätyksenä? Monelle nimittäin tuntuu tulevan sitä enemmän, mitä enemmän viinaa kaataa kurkustaan alas.

Kesä on rakkauden aikaa ja vielä on aikaa löytää kesäheila (tai jotain suurempaakin) myöskin teille, joilla ei sellaista vielä ole - kunhan otatte vinkistäni vaarin ettekä ainakaan käytä mitään edellä mainittuja lauseita saadaksenne huomionne. Nyt vain katse pois sieltä koneen/tabletin/puhelimen näytöstä ja ulos neljän seinän sisältä kaupungille, rannoille, puistoihin ja miksei myöskin baareihin. Oikein hyvää alkanutta kesää kaikille!

Nyt, kun olen viimein kypsytellyt ajatusta kirjoittaa lisää, ja sain kuulla minulla olevan jopa pari lukijaakin, pääsen avautumaan. Tällä kertaa aiheena on niinkin arkinen ja monen mielestä varmasti ällöttävä tai ehkä hauskakin asia kuin vesiklosetti, tuttavallisemmin WC tai vessa.

 

Ensinnäkin haluan tiedustella miespuolisilta lukijoiltani heidän vessakäyttäytymistään työpaikallani. Seriously, mitä te oikein teette siellä pikkupoikien huoneessa, kun saatte aikaan niin järkyttävää lemua? Ei, en sittenkään halua tietää. Töissä joudun kuitenkin joka ikinen viikonloppu pidättämään hengitystäni aina, kun astun lähellekään miesten WC-tiloja, ja valitettavasti joudun tekemään sitä vieläpä kohtuullisen usein. Baarin sulkeuduttua jätämme myös molempien sukupuolten sosiaalitilojen ovet auki tuulettaaksemme ne; miesten WC:n oven jättäminen auki vaan toimii käytännössä lähtölaskennalle siitä, heräämmekö työpaikan lattialta seuraavana aamuna tajumme menettäneinä vai juoksemmeko heti oven avattuamme pää kolmantena jalkana ulko-ovesta ulos ennen kuin hajupommi valtaa sieraimemme.

 

Kerrottakaamme, että tämä lumoava tuoksu ei voi olla lähtöisin pelkästään (normaalista) ihmisestä - en nimittäin kertaakaan elämässäni ole törmännyt mihinkään vastaavaan, vaikka koen haistelleeni monen miespuolisen henkilökohtaisia aromeja ja jopa miesvahvistettujen kotien WC-tiloja jopa kohtuullisen monta kertaa. Samaa ongelmaa ei todellakaan esiinny naisten WC-tilojen kanssa; yrittääkseni olla mollaamatta miehiä liikaa kerron kuitenkin, ettei siellä pelkkä hajuvesikään tuoksu, muttei kuitenkaan lähelläkään se, mitä miesten vessasta leijailee jatkuvasti. Jätkät oikeasti, tehkää asialle jotakin. Jos ongelma ei ole mielestänne teissä, antakaa palautetta ja pyytäkää paikalle putkimies, ilmastointiasentaja, lastentarhaopettaja, kemisti, roskakuski, Giorgio Armani tai edes eloton ilmanraikastin. Tuollainen ei todellakaan ole tervettä.

 

Loppukevennykseksi ja tärkeämpänä postauksen tarinana kerron vessajutun elävästä elämästä:

 

Eräs kaunis lauantai-ilta oli töissä kiireinen, mutta oikein miellyttävä - ainakin siihen hetkeen asti, kunnes eräs ystävällinen miesasiakas saapui tiskille ilmoittamaan, että miesten WC-tiloissa on pönttö tukossa. Valitettavasti näin kahtena naisena (NEITINÄ) emme voineet (HALUNNEET) tehdä asialle mitään, vaan pyysimme asiakasta viemään kopin oveen lapun, jossa luki yksinkertaisesti "Epäkunnossa, älä käytä". Oletimme selviävämme tällä seuraavaan arkipäivään ja siivoojan käyntiin asti, mutta olimme ilmeisesti väärässä ja pahasti. Hiukan myöhemmin tiskille nimittäin ilmestyi toinen miesasiakas kertomaan, että miesten vessanpönttö on muuten tukossa, pönttö on ääriään myöten täynnä paperia, vettä ja sinne on tungettu vessaharja, joka on jumissa. Kertojan kaveri oli kuuleman mukaan viettänyt vessassa noin vartin yrittäen repiä vessaharjaa pois pöntöstä, mutta ei ole onnistunut siinä. En tiennyt, pitäisikö itkeä vai nauraa. Käskin tyyppiä tulemaan äkkiä pois vessasta ennen kuin hän aiheuttaa humalaisen toimintansa kanssa vielä vesivahingon. Luulin varmaankin, että niin ei kuitenkaan kävisi.

 

Sulkemisajan jälkeen nimittäin avasin tapani mukaan miesten WC-tilojen oven vain huomatakseni, että koko vessan lattia lainehti kaikkea mahdollista, mitä kuvitella vain voi. Syyllinenkin löytyi yhtä helposti kuin arvata saattaa: siellähän ystävämme Tukkiutunut Pönttö _pulppusi_ sitä itseään, vettä ja kaikkea siltä väliltä yli laitojen aina lattian kautta kopin ulkopuolelle ja kauhukseni vielä lähelle saliin vievää ovea. Mietin hetken kauhuissani, soittaisinko paikalle pomoni, huoltomiehen, poliisin, palokunnan vai kaikki yhdessä. Pokkani kuitenkin petti siinä vaiheessa, kun sairas mielikuvitukseni loi pääni sisälle kuvan pirteänä päivään heräävästä siivojaasta, joka seuraavana aamuna joutuu koukkaamaan Kalasataman kautta hakeakseen itselleen veneen, jolla seilata ympäri Kalliota työpaikaltani alkunsa saaneessa jätelammessa.

 

Mietin edelleenkin, kuinkakohan moni asiakas oli illan aikana yrittänyt leikkiä sankaria ja poistaa tukoksen pöntöstä, mutta epäonnistunut siinä joko kädettömyyttään, humalatilansa vuoksi tai edellisten putkimiesten poikien taidonnäytteiden takia. Ja sinä Einstein, joka jumiutit sen WC-harjan pönttöön ja kaiken kukkuraksi jätit sen vielä sinne, ansaitset vähintäänkin Nobelin. Lisäksi kiitos sille, joka tuloksetta yritti repiä vessaharjaa irti pöntöstä - en vieläkään voi käsittää, miksi vietit aikaasi mieluummin kyykyssä vessanpöntön edessä kuin kavereidesi kanssa baarissa hauskaa pitäen.

Yleisön pyynnöstä tämä blogi on viimein täällä! Heti kättelyssä varoitan, että tämä blogi on ensimmäiseni ja jälki varmasti näin alussa varsinkin sen mukaista, mutta olen kova tyttö oppimaan - tai ainakin yrittämään. Tärkeintä kuitenkin on, että otin tämän askeleen ja olen jatkossa valmis jakamaan ihanaiset työkokemukseni muidenkin kuin harvojen ja valittujen kanssa.

 

Blogin tarina sai tosiaan alkunsa eräänä kauniina kevättalvisena aamuyönä, kun pitkän illan raatanut allekirjoittaja mietti jälleen kerran kotimatkalla, hakkaisiko sitä päätään seinään vai kuolisiko nauruun kuluneen illan vuoksi. Kaikki Kalliossa iltaansa viettäneet (ja mikseivät toki muutkin puskaradiota kuunnelleet) varmasti tietävät, että Helsingin halvimmat tuopit tuovat mukanaan tiettyjä lieveilmiöitä, joista monet saavat totisimmankin ihmisen itkemään tai nauramaan. Kallion boheemit kulmat ovat toki myös tunnettuja suvaitsevuudestaan, joten paikan päällä liikuskelee myös ihmisiä, joilla ei olisi käytöksensä tai ulkonäkönsä puolesta mitään asiaa mm. hienoille Eiran kaduille ilman ambulanssikyytiä. Itse syntyperäisenä helsinkiläisenä pidän Kalliosta (vaikka en tosin siellä asukaan) ja myönnettäköön, vietän itsekin siellä vapaailtoja huomattavasti mieluummin kuin melkein tuplasti kalliimmassa keskustassa. Myöskin työn puolesta, uskokaa tai älkää, viihdyn Kallion räkälässä huomattavasti paremmin kuin edellisessä työpaikassani ydinkeskustassa - osittain myös siksi, että nykyisessä työpaikassani eeppiset illat ovat enemmän sääntö kuin poikkeus. Tulette vielä näkemään sen tulevissa postauksissani, kunhan vauhtiin pääsen; itse asiassa takataskussani on jo niin monta kertomusta menneiden viikkojen ajalta, etten osaa päättää, mistä aloittaisin.

 

Blogin sisältö tulee painottumaan lähes poikkeuksetta työiltoihini baarissa ja muuhun aiheeseen liittyvään. Tähtään siihen, että jokaisen työvuoron jälkeen jakaisin mehukkaimmat yksityiskohdat illasta - tottakai sillä oletuksella, että illan aikana on ehtinyt tapahtumaan mitään mainittavan arvoista. Menneet viikonloput ainakin ennakoivat, etten montaa viikonloppua päädy olemaan hiljaa, joten pyrkikäämme siihen, että kuulette minusta ainakin sen kerran viikossa. Myöskään avautumisilta ette voi välttyä, mistä varoitan jo etukäteen. En tule kertomaan työpaikkani nimeä, työnantajaani tai edes oikeaa nimeäni säilyttääkseni edes jonkinlaisen maineen ja anonyymiteetin. Jos kuitenkin käy niin, että joku teistä lukijoista yhdistää minut siihen baarin x mimmiin, saa tulla rohkeasti koputtamaan olalle. Pyrin myös olemaan nolaamatta julkisesti ketään asiakastani tai rikkomatta yksityisyydensuojaa, joten jos joku teistä huomaa postaukseni sisältävän jotakin liian henkilökohtaista, loukkaavaa tai noloa kuvausta töppäilyistänne edellisviikonlopun aikana, pyydän rohkeasti kommentoimaan, niin voin muokata kertomustani tai poistaa sen. Toivon silti lukijoiltani edes hiukan huumorintajua ja kykyä nauraa ehkä myös itselleen.

 

Jokainen kirjoittamani tarina tulee tosiaan olemaan täyttä totta ja elävästä elämästä jostakin päin rakasta pääkaupunkiamme. Toki postaukseni ovat ennenkuulumattoman taitavan kirjoitustyylini vuoksi hyvin värikkäästi kirjoitettuja, tai ainakin pyrin kertomaan ne mahdollisimman elävästi juuri niin kuin asiat ovat tapahtuneetkin. Otan toki myös vastaan postaustoiveita ja vastailen kysymyksiin parhaani mukaan, jos sellaisia tulee.

 

Itsestäni sen verran, että olen parikymppinen Itä-Helsingissä tänä päivänä asusteleva opiskelijatyttönen. Ravintola-alalla olen ollut töissä syksystä 2012 alkaen ja ennen sitä olen kiertänyt talkoolaisena muutamatkin festarit anniskelutehtävissä. Minulla ei ole ravintola-alan koulutusta (pl. anniskelupassi), joten en pidä itseäni minkäänlaisena ammattilaisena tiskin takana. Myöskään tuleva ammattini ei liity mitenkään ravintola-alan hommiin, vaan teen tätä tasan tarkkaan vain rahoittaakseni elämäni opiskelujen ajan. Pidän silti työstäni, mutta vain hullu tekisi tätä lopun elämäänsä.

 

Eiköhän tässä ollut aloitusta kerrakseen. Katsotaan jatkossa, mihin suuntaan tämä etenee. Toivottavasti mahdolliset lukijat nauttivat tarinoistani vähintäänkin yhtä paljon kuin minä niiden kertomisesta.